Saaristopolitiikan tavoitteiden taustalla ovat ihmisten todelliset kokemukset. Keräämme nyt tarinoita saaristoista eri puolilta Suomea näyttääksemme, mitä tavoitteet tarkoittavat käytännössä.
Minulla on kuva muinaistulien yöltä.
Mieheni ja poikamme istuvat keinussa ravintolan laiturilla. Satama on täynnä ihmisiä ja veneitä, ja ilotulitus on juuri alkanut. Poika istuu kasvot merelle päin. Hänen vieressään isä istuu puhelin korvalla.
VPKn hälytys.
Kuva sattui tallentamaan juuri oikean hetken.
Oikeastaan emme olisi jaksaneet lähteä sinne. Päivä oli ollut raskas. Poikamme oli aiemmin ollut sairaalassa tapaamassa vakavasti loukkaantunutta isoäitiään. Olimme kaikki väsyneitä, mutta päätimme silti lähteä katsomaan ilotulitusta. Ennen kaikkea hänen vuokseen. Kaiken tapahtuneen jälkeen halusimme antaa hänelle hetken, joka olisi vain hauska ja tavallinen.
Ja siinä he nyt istuvat, isä ja poika keinussa.
Vaikka isä on jo puhelimessa.
Hälytys on tullut palavasta veneestä.
Hän odottaa hetken. Ehkä hälytys perutaan. Ehkä hänen ei tarvitse lähteä. Mutta sitä ei voi tietää, ja lopulta hän nousee, ojentaa lonkeronsa minulle ja lähtee ripeästi kohti paloasemaa.
Minä jään poikamme kanssa ilotulitukseen.
Hetkeä myöhemmin hän soittaa.
"Näetkö palavaa venettä?"
Tiedän heti, mistä veneestä täytyy olla kyse. Se liikkuu hitaasti aivan laiturin lähellä, ehkä parinkymmenen metrin päässä meistä. Peräkannella on pellettilämmitin, jossa palaa kunnon avoliekki. Me näin lähellä olevat näemme tietenkin, mistä on kyse. Mutta kauempaa, pimeässä, näkyy vain vene, jonka peräkannella lyövät liekit.
Joku on nähnyt sen ja soittanut 112.
Viitomme veneen luoksemme kertoaksemme, että se on aiheuttanut hälytyksen.
Odotin ainakin jonkinlaista ymmärrystä. Edes: ”Oho, emme tulleet ajatelleeksi tuota.” Ei nimittäin ole kovin vaikea ymmärtää, miltä tilanne näytti rannalta katsottuna.
Sen sijaan veneen kuljettaja suhtautuu meihin välinpitämättömästi ja vähättelevästi.
"Muinaistulet, muinaistulet"
Aivan kuin kaikki muut olisivat vain ymmärtäneet väärin, mistä muinaistulien yössä on kyse.
Ja juuri siinä kohtaa minua alkaa todella ärsyttää.
Muinaistulien yö tarkoittaa sitä, että pienessä saaristossa on valtavasti ihmisiä ja veneitä. Me haluamme heidät tänne. Haluamme ravintolan täyteen, veneitä laitureihin, tapahtumia ja ihmisiä, jotka tulevat kokemaan saariston.
Mutta se tarkoittaa myös jotain niille, jotka jo ovat täällä.
Joku oli nähnyt veneen, joka näytti olevan tulessa, ja tehnyt juuri oikein: soittanut hätänumeroon 112. Hätäkeskus oli tehnyt tehtävänsä. Hälytys oli annettu. Ja vapaaehtoiset, jotka ovat osa alueemme pelastusvalmiutta, olivat alkaneet jättää omat menonsa lähteäkseen hälytystehtävälle.
Ja yksi heistä oli mies keinussa.
ällä kertaa hälytys voitiin perua. Ei ollut palavaa venettä.
Mutta se ei tarkoita, etteikö mitään olisi tapahtunut.
Pojallamme oli jo takanaan päivä, jota yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan. Olimme keränneet viimeiset voimamme ja lähteneet hänen vuokseen katsomaan ilotulitusta. Ja kun ilotulitus alkoi, hänen isänsä nousi ja lähti.
Kun hän pääsi palaamaan, ilotulitus oli jo ohi.
Veneen kuljettajalle kyse oli ehkä vain pellettilämmittimestä ja ärsyttävästä väärinkäsityksestä.
Meidän pojallemme se oli ilta, jolloin isän piti istua hänen vieressään keinussa, mutta ei istunutkaan.
Ja miehelleni se oli taas yksi niistä kerroista, jolloin hän nousi ja lähti, koska niin tehdään, kun hälytys tulee.
On helppo puhua saariston täyttymisestä ihmisillä pelkästään myönteisenä asiana. Ja suurelta osin se sitä onkin. Mutta jokainen ylimääräinen ihminen, auto ja vene lisää myös kuormitusta, josta paikallisen infrastruktuurin, palvelujen ja valmiuden on selvittävä.
Muinaistulien yönä se näkyy erityisen selvästi. Muutaman tunnin ajan meitä on täällä paljon tavallista enemmän.
Mutta VPK:n väkimäärä ei yhtäkkiä moninkertaistu.
Se on edelleen sama se isä, joka istuu keinussa poikansa kanssa, kun puhelin soi.
Juuri tällaisia tarinoita etsimme. Ne voivat kertoa lossista, joka ei kulje, pitkistä koulumatkoista, kaukana olevista palveluista, sähkökatkosta, pelastusvalmiudesta tai siitä, mitä väkimäärän moninkertaistuminen kesällä tarkoittaa käytännössä.
Saaristoasiain neuvottelukunta valmistelee parhaillaan tavoitteitaan seuraavalle hallituskaudelle. Tarinat auttavat meitä konkretisoimaan tavoitteita ja näyttämään päättäjille, mitä ne tarkoittavat ihmisten arjessa. Sinun ei tarvitse itse tietää, mihin tavoitteeseen kokemuksesi liittyy – me autamme siinä. Tarina voi kertoa esimerkiksi sähkökatkosta, tilanteesta, jossa paikallista VPK:ta tai naapuriapua tarvittiin – tai jostakin, mikä toimii hyvin ja mikä pitäisi säilyttää.
Tarina voi olla suuri tai pieni. Usein aivan tavallinen tapahtuma kertoo kaikkein eniten.
Voit täyttää lomakkeen, lähettää sähköpostia tai ääniviestin tai soittaa meille. Voimme myös auttaa tarinan kirjoittamisessa.
Tarinoita hyödynnetään anonyymisti Saaristoasiain neuvottelukunnan seuraavan hallituskauden tavoitteiden valmistelussa ja niihin liittyvässä vaikuttamistyössä. Pyydämme luvan tarinan käyttöön sekä siihen, saammeko tarvittaessa lyhentää tai muokata sitä sisältöä muuttamatta.
E-post: if.ssof@akire eller if.ssof@inis
Ääniviestit/ puhelin: Erika Englund 044-4913247
