Närmare 9 000 personer i Finland bor året runt på öar som saknar fast vägförbindelse. Det är i första hand dessa personer som den tvåspråkiga medborgarorganisationen FÖSS, Finlands öar rf – Suomen saaret ry, finns till för.
Jag lever mellan två världar. I den ena finns service och hälsocentral på andra sidan gatan, i den andra finns en ö, skogsarbete och en sjöutsikt från fönstret.
Många har lämnat öarna för arbete eller studier. Husen har tystnat, servicen har minskat. Jag känner sorg över att livet på min ö inte längre är som det var. Här är öarna små, och antalet året-runt-boende varierar mellan 1 och 20 personer. De enda gemensamma “tjänsterna” är el och internet – och inte ens det är alltid pålitligt efter att 3G-nätet avvecklats. Distansarbete, företagande och vardagsärenden kräver fungerande uppkoppling.
I skärgården är färjeförbindelsen ingen bekvämlighet – den är en livsnerv. Den möjliggör åretruntboende, arbete, tillgång till service och trygghet. Ambulanser kör inte över isvägar. På många öar i insjö-Finland sköts färjetrafiken i stor utsträckning av privata väglag. Bidrag söks årligen, väglaget anställer en färjeförare och på vintern underhålls isvägar med talkokrafter – under en bra vinter kanske i två månader. Det vore enklare om staten eller kommunen ansvarade för trafiken året runt.
På vår ö finns de som tillbringar stora delar av året här, de som flyttat tillbaka permanent och de som försöker förlänga stuglivet så långt det går.
De som lever på flera platser bidrar med mycket mer än vad som syns utåt. Många har haft sina yrkesliv på annat håll och tar med sig kompetens och nätverk från olika branscher. När livet förändras – genom distansarbete eller pension – finns det också mer tid och energi för gemenskapen. Man deltar i talkon, ordnar evenemang och engagerar sig i gemensamma frågor. Vi använder de lokala tjänster som finns: beställer snöröjning, köper ved, handlar i närbutiken.
Att känna sig hemma påverkas mycket av det varma mottagandet och gemenskapen på ön. Här finns alltid någon som hjälper till. De som är födda på ön kan ibland sakna motivation eller uppleva att det inte går att påverka – man tänker att “så här klarar vi oss”. Vi som flyttat in bidrar med nya perspektiv: hur saker kunde fungera smidigare och hur byn kan hållas levande.
Livet på en ö erbjuder något konkret – arbete med händerna, utrymme, natur och rötter. Polariseringen, särskilt att ställa natur och människor mot varandra, oroar mig. De som bor här lever hållbart och med respekt för både saimenvikaren och den omgivande naturen. Skärgårdslivet riskerar att försvinna om det inte finns möjligheter till boende, basservice och försörjning.
De som lever på flera platser för med sig både människor, inkomster och närhet – också till anhöriga. För mig är distansarbete från ön mer än ett sätt att arbeta. Det gör det möjligt att vara en del av vardagen och gemenskapen året runt, och samtidigt finnas nära mina äldre föräldrar som bor i samma kommun. När de behöver hjälp behöver jag inte resa hundratals kilometer. Här kan jag vara nära dem som behöver mig mest.
Den här berättelsen var en av våra tre berättelser vid seminariet Tjänster i förändring – konsekvenser för områdenas livskraft och människors vardag (19.3.2026).
Vi deltog i seminariet där man diskuterade förändringar i serviceutbudet och hur de påverkar vardagen i landsbygds- och skärgårdsområden samt områdenas livskraft.
Obs: Berättelserna bygger inte på en enskild persons erfarenheter, utan på flera människors berättelser och gemensamma iakttagelser.
Skärgårdsnätverk finansieras av SANK.
Elän kahden maailman välissä. Toisessa on palvelut ja terveysasema kadun toisella puolella, toisessa saarimökki, metsätöitä ja ikkunasta näkyvä järvimaisema.
Moni on lähtenyt saaristosta työn tai opiskelun perässä. Talot ovat hiljentyneet, palvelut vähentyneet. Olen surullinen siitä, että elämä saaressani ei ole ennallaan. Täällä saaret ovat pieniä ja asukkaita ympärivuotisesti 1–20 henkilöä. Muita yhteisiä palveluita näillä saarilla ei ole kuin sähkö ja netti, mikä sekin vaihtelee paikoittain 3G-verkon alasajon jälkeen. Etätyö, yritystoiminta ja arjen asioiden hoito vaativat luotettavan yhteyden.
Saaristossa lauttayhteys ei ole mukavuus – se on elinehto. Se mahdollistaa ympärivuotisen asumisen, työssäkäynnin, palveluihin pääsyn ja turvallisuuden – jäätietä pitkin eivät ambulanssit kulje. Monilla järvi-Suomen saarilla lauttaliikenne on pitkälti yksityistiekuntien vastuulla. Avustuksia haetaan vuosittain, tiekunta palkkaa lauttakuskin ja talvella talkooväki ylläpitää jäätietä, joka hyvänä talvena on käytössä noin kaksi kuukautta. Olisi yksinkertaisempaa, jos lauttaliikennettä operoisi ympärivuotisesti valtio tai kunta.
Meidän saaressa on niitä, jotka viettävät täällä suuren osan vuodesta, niitä, jotka ovat palanneet kokonaan kotiseudulleen ja niitä, jotka maksimoivat mökkiajan niin pitkälle kuin mahdollista.
Monipaikkaiset asukkaat tuovat saaristoon paljon enemmän kuin ulospäin näkyy. Moni on tehnyt työuransa muualla ja tuo mukanaan osaamista ja verkostoja eri aloilta. Kun elämäntilanne joustaa etätyön tai eläkkeelle jäämisen myötä, riittää energiaa myös yhteisölle. Osallistutaan talkoisiin, tapahtumien järjestämiseen ja yhteisten asioiden edistämiseen. Käytämme paikallisia palveluja, mitä on saatavilla: tilataan auraus talvella, ostetaan polttopuita, hankitaan tarvikkeita lähimmästä kaupasta.
Kotiutumiseen vaikuttaa saariyhteisön lämmin vastaanotto ja yhteisöllisyys. Täällä on aina naapuriapua tarjolla. Saareen syntyneillä ei aina ole motivaatiota tai he kokevat, ettei ole mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. Ajatellaan, että ”näinkin pärjätään.” Me uudet saarelaiset tuomme mukanamme tuoreita ajatuksia ja näkemyksiä: miten asioita voisi tehdä sujuvammin, miten kylä pysyisi elävänä.
Saaressa elämä tarjoaa konkreettista tekemistä, tilaa, luontoa ja juuret. Polarisaatio, etenkin luonnon ja asukkaiden vastakkain asettaminen, huolettaa. Asukkaat elävät täällä kestävällä tavalla, kunnioittavat saimaannorppaa ja ympäröivää luontoa. Saariston elämäntapa katoaa ilman mahdollisuutta asumiseen, peruspalveluihin ja toimeentuloon saarilla. On tärkeää, että voimme jatkaa ja kehittää elinkeinoja, etätyötä ja asumista saaressa.
Monipaikkaiset tuovat kylälle sekä ihmisiä, toimeentuloa että lähimmäisiä pitämään huolta omaisistaan. Minulle etätyö saaresta käsin on enemmän kuin tapa tehdä työtä – se tekee mahdolliseksi olla osa saaren arkea ja yhteisöä ympäri vuoden ja auttaa samassa kunnassa asuvia iäkkäitä vanhempiani. Kun he tarvitsevat apua, minun ei tarvitse matkustaa satoja kilometrejä. Täällä voin olla lähellä niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat minua eniten.
Tämä tarina oli yksi kolmesta tarinastamme seminaarissa Palvelut muutoksessa – vaikutukset alueiden elinvoimaan ja ihmisten arkeen (19.3.2026). Osallistuimme seminaariin, jossa keskusteltiin palveluiden muutoksista ja niiden vaikutuksista maaseudun ja saariston arkeen sekä alueiden elinvoimaan.
Huomio: Tarinat eivät perustu yksittäisen henkilön kokemuksiin, vaan useiden ihmisten kertomiin kokemuksiin ja yhteisiin havaintoihin.
Saaristolaisten verkostoa rahoittaa SANK.
0 CommentsComment on Facebook
Kaksi todellisuutta hetken vielä, silta ja lautta. Kuljettu tie ja tulevaisuus. Paljon ajatuksia heräsi minulle siitä mitä kiinteä työyhteys mahdollistaa ja mitä se ei muuta. Lähtö omasta saaresta aamulla ja kuvassa tietty oma "kotilossi". Kiitos #hailuoto
Erika Englund
1 CommentComment on Facebook
Kiitos eilisestä Erika!
3 CommentsComment on Facebook
Intressant!
Tack
Angår mej också som jobbat i Sverige och återkommit som pensionär till mina rötter! Försvinner servicen här ute så kan inte jag bo kvar när åldern tar ut sin rätt!