månadsarkiv: december 2016

FÖSSin lausunto saaristoliikenteestä – FÖSS utlåtande om skärgårdstrafiken (på finska)

FÖSS Finlands Öar-Suomen Saaret ry

Lausunto 8.12.2016

Valtioneuvoston asetus saariston liikenne- ja kuljetuspalvelujen kohtuullisista maksuista

Yhteysalus on saaristolaisille maantien jatke, joten liikenteen tulee jatkossakin olla maksutonta. Saaristoliikenne tulisi olla kiinteässä yhteydessä liikennekaareen eikä muodostaa erillistä rasitetta saaristolaisille. Liikennekaaressa saaristolaisten osalta tulee olla mukana Luotsikutterit, merivartioston ja puolustusvoimien alukset sekä Metsähallituksen kuljetuskalusto. Jäänmurtajien tulee myös olla saaristolaisten käytettävissä. Saaristossa eläminen ja matkailulle palveluja tuottaminen on jo nyt huomattavasti kalliimpaa kuin mantereella. Saaristolaisten tulee myöskin voida luottaa pidemmällä tähtäimellä valtion suunnitelmiin. Tämä kokeilu tulee niin nopealla aikataululla, että lomamökit ensi kesäksi ovat jo varattuja, joten nämä ylimääräiset maksut vaarantavat koko ensivuoden matkailu sesongin. Monet saaristolaiset ovat myös tehneet investointeja luottaen liikenteen maksuttomuuteen.

Digitaaliset palvelut ja joustava liikenne ovat myös saaristolaisten tavoite. Digitaalisten palvelujen este on toimimattomat verkot saaristossa. Joustavuutta ja säästöjä liikenteeseen voidaan saada nopeammilla aluksilla ja pidemmillä sopimuksilla liikennöitsijöille.

  1. Asetusehdotus perustuu hallituksen digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristöä koskevaan kärkihankkeeseen, jossa tavoitteena on suotuisan toimintaympäristön luominen digitaalisille palveluille ja uusille liiketoimintamalleille. Valtion hankkimat ja maksuttomat saariston liikennepalvelut estävät muiden kuljetuspalvelun tuottajien markkinoille pääsyä ja heikentävät mahdollisuuksia kehittää alueella markkinaehtoisia liikennepalveluja. Asetusehdotuksessa ehdotetaan, että valtion hankkimista liikenne- ja kuljetuspalveluista voidaan periä jatkossa saaristolain tarkoittama kohtuullinen maksu.

Digitaaliset palvelut saaristossa ovat vielä tänä päivänä utopiaa koska markkinaehtoiset palvelut (puhelimet, internet) eivät toimi.

Ehdotuksen mukaiset maksut aiheuttavat saaristolaisille kohtuuttomia lisäkustannuksia. Esimerkiksi saaret ilman kauppaa viikoittainen ruokaostos 100€ tulisi rahteineen maksamaan 130€ eli 30 % lisävero saarelaisille, vuotuinen lisäkustannus elintarvike hankintoihin 1560€.

  1. Asetusehdotuksessa ehdotetaan, että maksun tulisi olla enintään alueella käytettävissä olevan julkisen liikenteen maksua vastaava maksu tai muu siihen verrattavissa oleva kohtuullinen maksu. Lisäksi opiskelijat, lapset ja varusmiehet olisivat oikeutettuja maksujen alennukseen samaan tapaan kuin muussa julkisessa liikenteessä. Tavoitteena on, että saaristossa on käytettävissä asiakkaiden ja elinkeinoelämän tarpeisiin vastaavia joustavia ja laadukkaita liikenne- ja kuljetuspalveluja.

Ehdotettu kohtuullinen maksu matkustajilta 10/15€ tarkoittaa viisihenkisen perheen lomamatkaan 40–60€ lisäkustannusta matkoihin, lisäksi matkatavaroiden kustannus pienimmillään 50€ tai auto 30€, vastaava loma lossiyhteyksien päässä samassa kunnassa on siis 100€ halvempi näin yhteysalusliikenteen maksullisuus vääristää kilpailua saaristokuntien sisällä.

Tarkkaa arviota maksujen vaikutuksesta yksittäiseen vakinaiseen asukkaaseen on vaikea arvioida, koska kuljetustarpeet ovat erilaisia. Asumisen ja toimeentulon kannalta olennaisia kuljetustarpeita ovat muun muassa työ- ja opiskelumatkat ja muut asiointimatkat, esimerkiksi kauppaan tai lääkäriin. 

  1. Vaikutukset elinkeinoelämälle Maksuton yhteysalusliikenne heikentää mahdollisuuksia kehittää markkinaehtoisia liikennepalveluja saaristomeren alueella. Asetusmuutoksen myötä tavoitteena on, että saariston yritykset ja asukkaat voivat kehittää uusia markkinaehtoisia palveluja, jotka tuovat alueelle uutta liiketoimintaa ja matkailijoita.

Keliolosuhteet ovat saaristossa senkaltaiset, että markkinaehtoisia palveluja voisi olla korkeintaan kesällä kuudenviikon sesongin aikana, jäänmurtajat eivät palvele yhteysaluksia.

Päiväristeilyt, jotka tuovat monelle ravintolayrittäjälle puolet vuoden tuloista, loppuisivat ulkosaaristossa kokonaan. 30€ maksu 3-6 tunnin vierailusta saarella on kohtuuton, matkailijat jäävät lossimatkojen päähän sisäsaaristoon.

Saarilla olevat kaupat ovat nyt jo vaikeuksissa toimeentulon kanssa, tämä asetusehdotus lopettaisi kaupat ja polttoaine myynnin monella saarella. Sen vaikutus veneilyyn ulkosaaristossa on matkailun kannalta tuhoisa. 

  1. Tarkoituksena on, että valtion saaristossa hankkimista liikenne- ja kuljetuspalveluista perittäisiin alueen muuta julkisen liikenteen palvelua koskeva maksu. Lisäksi maksussa voidaan huomioida työssäkäyntiin ja elinkeinotoimintaan liittyvät tarpeet esimerkiksi siten, että usein palveluja käyttävät voivat saada palveluja alennettuun hintaan. Tarkoituksena on siten kannustaa erityisesti alueella asuvien työssäkäyntiä ja elinkeinotoimintaa.

Ehdotettu 31 matkaa kuukaudessa tarkoittaa 310€ kuukaudessa. Vuoden työmatkat maksaisivat näin 3400€ ja usein yhteysalusliikenne ei ole yhteydessä linja-autoliikenteeseen joten auto maksaa lisäksi 60€ päivässä eli 2760€ vuodessa, vuoden työmatkat tulisivat maksamaan 6160€ yhteysalus liikenteessä, joka on kohtuuton ja lossilla matkustavat pääsevät saman kunnan alueella maksutta.

Esimerkiksi sähkömiehen palvelut saareen yhteysaluksella kolme tuntia tulo 25€/tunti, sähkötyöt kaksi tuntia 50€/tunti, paluu yhteysaluksella 25€/tunti, 100€ työ maksaa saaristolaiselle 250€ nykyhinnoilla, ehdotetut hinnat tuovat 60€ lisää tähän palveluun eli yhteensä 310€. 

 

Tiina Johansson,

Jurmolainen, Suomen saaret – Finlands öar ry:n puheenjohtaja